Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 26.07.2010

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.07.2010 Pykälä 231



Kaupunginhallitus
§ 231
26.07.2010

 

ASUINRAKENNUSTEN JA ASUNTOJEN KORJAUSTOIMINTAAN MYÖNNETTÄVÄT AVUSTUKSET

 

48/084/2010

 

KH § 231
Valtion vuoden 2010 talousarviossa on momentilla 35.20.55 osoitettu asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain (1184/2005) mukaisiin avustuksiin määrärahoja yhteensä 49,5 milj. euroa. Määrärahoista yhteensä 3 milj. euroa oli varattu energia-avustuksiin siten, että n. 2 milj. euroa kohdistuu pientalojen tarveharkintaisiin energia-avustuksiin ja n. 1 milj. euroa rivi- ja kerrostalojen energiakatselmuksiin.

 

Kunnille nyt osoitetut määrärahat perustuvat kuntien ilmoittamiin hakemusmääriin. Talousarvion määrärahan riittämättömyyden vuoksi ei kevään jaossa pääsääntöisesti voida osoittaa kunnille täysimääräistä rahaa vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaamiseen eikä suunnitelmalliseen korjaustoimintaan. Sen sijaan jätevesijärjestelmien parantamiseen sekä energiataloudellisiin korjauksiin rahat riittivät kaikille hakijoille.

 

Syksyllä kuntien kevään määrärahojen käyttötilanne tarkistetaan ja sen jälkeen vahvistetaan kunnan lopullinen määräraha vuodelle 2010.

 

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) ilmoittaa 31.5.2010 tekemällään päätöksellä vahvistaneensa talousarvion perusteella Kokemäen kaupungille korjausavustusten määrärahaksi 11282 euroa. Energia-avustusten määräraha on 6729 euroa.

 

Kunnan käytettävissä olevasta korjausavustusmäärärahasta kunta on oikeutettu käyttämään veteraaniavustuksiin harkintansa mukaisen osan. Erillistä veteraaniavustusten kiintiötä ei ole.

 

Kunta ei voi käyttää kunnan aiempien vuosien käyttämättä jääneitä tai peruuntuneita/peruuntuvia valtuuksia vuoden 2010 korjaus- ja energia-avustusten myöntämiseen. Mikäli kunnan vuoden 2010 määrärahasta myöntämä avustus peruuntuu myöhemmin vuoden 2010 aikana, kunta voi ennen vuoden 2010 loppua myöntää peruuntuneen avustusmäärän sellaiselle alkuperäiselle hakuaikana (9.4.2010 mennessä) hakemuksensa jättäneelle hakijalle, joka määrärahan puutteen vuoksi on jäänyt ilman avustusta.

 

Korjausavustuksiin osoitettua määrärahaosuutta ei voi käyttää energia-avustuksiin eikä päinvastoin.

 

Kunnan on avustuksia myöntäessään noudatettava lakia asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista (1184/2005, muut. 1059/2008), valtionavustuslakia (688/2001), valtioneuvoston asetusta asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista (128/2006) ja edellä mainitun asetuksen muuttamisesta annettuja valtioneuvoston asetuksia (115/2008 ja 11/2009) sekä ARAn korjaus-, energia- ja tereyshaitta-avustusten myöntämis- ja maksatusmenettelystä vuonna 2010 antamia ohjeita.

 

Avustuspäätöstä tehtäessä on kunnan tällöin syytä kiinnittää huomiota ARAn kuntaohjauksen ja valvonnan havaintojen perusteella mm. seuraaviin seikkoihin:

 

- Kohteen toteuttamisvalmius ja se, että kohteen hyväksytyt kustannukset vastaavat mahdollisimman hyvin toteutuvia kustannuksia. Näin varmistetaan avustusmäärärahan tehokas käyttö.

- Vanhusten, vammaisten ja talousjätevesiavustusten osalta tulo- ja varallisuusedellytysten täyttyminen eli mahtuuko hakijaruokakunta tulorajoihin ja onko hakijaruokakunnan varoja pidettävä siinä määrin vähäisinä, ettei hakija kykene ilman avustusta korjaamaan asuinrakennustaan tai asuntoaan.

- Erityisesti vanhusten ja vammaisten osalta toimenpiteiden ja kustannusten kohtuullisuus. Avustus on tarkoitettu asukkaan kannalta olennaisten toimenpiteiden rahoittamiseen, ei koko asuinrakennuksen nykyaikaistamiseen. ARA kiinnittää asiaan erityistä huomiota maksatushakemusten käsittelyn yhteydessä.

- Vammaisten osalta on muistettava aina selvittää vammaispalvelulain mukaisen korvauksen saantimahdollisuudet, koska tämä korvaus on ensisijainen korjausavustukseen nähden.

- Vanhusväestön avustuksen tulorajoihin mahtuva vanhus tai vammainen voi saada normaalin vanhusväestön ja vammaisten avustuksen myös niille toimenpiteille, joille voidaan myöntää talousjätevesiavustus tai energia-avustus. Vanhusväestölle myönnetyt talousjätevesiavustukset on hyvä tilastoida erikseen, koska kunnilta tullaan myöhemmin tiedustelemaan heille myönnettyjen talousjätevesiavustusten määrää.

 

Avustukset myönnetään valtion vuoden 2010 talousarvion momentin 35.20.55 määrärahasta. Määräraha on kolmevuotinen siirtomääräraha eli voimassa myöntövuoden ja kaksi seuraavaa vuotta. Kunnan tulee tämän vuoksi määritellä avustuspäätöksissään avustusten voimassaoloaika sellaiseksi, että ARA voi hoitaa avustusten maksatuksen hyvissä ajoin ennen määräajan umpeutumista. Suositeltava avustuksen voimassaolon päättymisaika on 30.9.2011.

 

Kaupunginjohtaja

 



KH myöntää korjaus- ja energia-avustukset liitteiden mukaisesti ja edellyttää, että avustusten kohteena olevat työt tulee olla valmiina 30.9.2011 mennessä.

 


Päätös
Yksimielisesti hyväksyttiin päätösesitys.


____________

 

Lisätietoja rakennustarkastaja Mari Vallimäki, puh. 040 4886 200.

  




Poistuminen | Toimielimet | Kaupunginhallitus | Pöytäkirja 26.07.2010

©